Niinhän siinä kävi, että tavoilleni uskollisena unohdin taas kirjoittaa tänne vaikka jotain pientä on tullut saatua aikaiseksikin. Syksyllä valmistui mm. iso hartiahuivi yhteisneulontatempauksessa, sekä Honey Waffle-huivi. Ja yksi pipo, sekä yhdet joululahjasukatkin.

Suurin syy kirjoitustaukoon on helmikuussa syntynyt tyttäremme, ajatukset olivat "hieman" muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Tosin hänellekin on tullut neulottua jo nuttu tässä kevään aikana. Muita valmistuneita töitä on ainakin yhdet sukat jotka menivät syntymäpäivälahjaksi. Keskeneräisiä neuleita riittää myös, viime vuonna aloitettuja on viisi ja tänä vuonna puikoille on päässyt jo seitsemän työtä. Ja kaikki on tarkoitus tehdä myös valmiiksi :-)

Käsityökoulussa tuli opeteltua viime syksynä sekä mosaiikkitekniikkaa että keramiikan tekoa. Molemmista seuraa oma kirjoituksensa heti kun löydän muistitikun jolle olen tallettanut kuvat :-)

Tänä keväänä on ohjelmassa neulontaa sen minkä ehtii, ja käsityökoulussa kangaspuilla kutomista ja tuftaus-tekniikkaa. Koulutöihinkin kuluu mukavasti tuota ehkä liiaksikin kerääntynyttä varastoa jossa piehtaroida.