Viime keväänä meillä oli käsityökoulussa kankaankudonnan lisäksi tuftausta. Tuftaus on tekniikka, jolla voi tehdä ryijyjä, tyynynpäällisiä, mattoja ja sen sellaisia. Tällaisella laitteella viedään lanka (tai langat) kankaan läpi, ja toiselle puolelle muodostuu lenkkejä. Kuvassa näkyy myös kehikko ja piikkinauha johon kangas pingotetaan työtä tehdessä.

PA022762.jpg

 

Tämän työn kohdalla kävi valitettavasti niin, etten kesän aikana saanut sitä tehtyä, ja nyt syksyllä kun pystyin työtä jatkamaan sanoi laite hetken päästä sopimuksen irti. Näin ollen työ jäi kesken. Jonain päivänä aion kyllä ostaa itselleni tuftaushärpäkkeen, en kuitenkaan tällaista koulussa käytettyä, vaan tilaan ulkomaista (ikävä sanoa) laadukkaamman ja kauniimman, ihan vain koska sellaisia on kohtuuhintaan saatavilla. Tässä työ tekopuolelta, eli takaa. Ihan lopuksi tuo tausta käsitellään maitoliimalla ettei kuva purkaudu kun vanhingossa nykäisee jostain langoista.

PA022760.jpg

Ja tässä vielä kuva "näyttelypuolelta". Osan lenkeistä voi halutessaan leikata auki, tai leikata suurimman osan ja jättää vain osan lenkeille. Lenkkien korkeutta voi myös säätää jolloin pintaan saa lisää kolmiulotteisuutta.

PA022761.jpg